RISTIJÄRVEN BRUNO

Ristijärven kylänraitilta
kansainvälisille pelikentille

Perustietoja

Jyrki Nurminen 1990 , 188cm

Synnyinpaikka: Ristijärvi

Kotipaikka: Vantaa

Saavutukset biitsillä:

SM-Kulta 2012, 2016, 2017, 2018

SM-Hopea 2011, 2015

SM-Pronssi 2013, 2014

 

EM-kisat Jurmala 2017, 25.sija

Kauden 2016, 2017 Beach volley miespelaaja

Maailmanranking 55

Jotkut hätyyttelevät jo 16-vuotiaana maailman kärkeä.
Minä päristelin silloin vielä mopolla pitkin Ristijärven kylänraittia

Synnyin 2.11.1990 Ristijärvellä kolmen pojan veljessarjan kuopukseksi. Kahdeksan vuotta vanhempi Teemu oli ”isona poikana” aina eräänlainen esikuva, mutta ikänsä puolesta hän oli kuitenkin liian varttunut leikkikaveriksi. Pari vuotta vanhemman Juhon kanssa olimme kuin paita ja peppu hyvässä ja pahassa. Usein tuli nujakoitua sen verran railakkaasti, että isä Matti joutui laittamaan meitä ojennukseen reippaalla otteella. Kolmen kollin kasvatus vaatii huumoria vanhemmilta.

Isä arvostaa urheilullisuutta ja kisaamista, ja hänen ansiostaan pihalta löytyi meille kakaroille niin jalkapallo- ja lentiskenttä, kuin koripallopaikka ja lätkämaalikin. Äiti sen sijaan on lempeä ihminen, joka ei ole juurikaan kiinnostunut urheilusta tai voittamisesta. Hän keskittyi pitämään meidät pojat ruuassa ja vaatteissa. Äiti ei taida vielä tänäkään päivänä tietää, milloin lentopallopelissä tulee piste. Hän usein kannustaa biitsipeleissäni myös vastustajaa, jotta ”joku muukin saisi välillä voittaa”.

Juhon ja sen kavereiden kanssa pelattiin kaikkea mahdollista tuntikausia. Oman kehitykseni kannalta oli varmasti merkityksellistä, että sain kilpailla tasavertaisesti itseäni vanhempien poikien porukassa. Nuorempana ja pienempänä piti tehdä aina enemmän hommia, että pärjäsi.

Kilpailuvimma syntyi jo lapsena. Jokainen suoritus oli kilpailutilanne. Niin pitkään piti pelata, että voitto tuli – sitten vasta oli mukavaa. Jos homma ei sujunut, tunteet kuohahtivat helposti ja isosti. Useammin kuin harvoin tuli marssittua ulos pelikentältä tai kostettua epäonnistumiset pelivälineille.

 

Ristijärvellä urheiluharrastuksia, joihin oli saatavilla ohjattuja treenejä, oli tasan kaksi; lentopallo ja hiihto. Niistä sai valita vapaasti. Kumpikaan ei älyttömästi innostanut, mutta kun harrastettava oli,  aloin 6-vuotiaana harjoitella lentopalloa pari kertaa viikossa. Valintaa varmasti auttoi se, että treenejä veti oma isä, ja isoveljeni ja esikuvani Teemu pelasi lentopalloa nuorten maajoukkueessa.

Pelasin beach volleyta ensimmäistä kertaa vasta noin 13-vuotiaana. Pelasimme ”2vs2” pelejä hiekalla kesäisin siitä yksinkertaisesta syystä, että pelaajia ei ollut sen enempää. Pelasimme huvikseen, mistään systemaattisesta tai tavoitehakuisesta toiminnasta ei ollut kyse. 17-vuotiaaksi asti treenasin lentopalloa todella vähän:vain kahdet ohjatut lentistreenit viikossa sekä omia piha- ja biitsipelejä.

Jälkikäteen ajateltuna pohja beach volley -uralle syntyi jo nuorella iällä monen asian summana:

-          Laaja pallopelitausta ja sen tuoma monipuolisuus

-          Kaveriporukka, joka tarjosi koko ajan haastetta ja pakotti tekemään töitä kehityksen eteen

-          Lentopallon perustekniikoiden maltillinen opettelu 6-vuotiaasta eteenpäin

-          Takapihan nurmialustainen lentopallokenttä, jolla olen hinkannut viistotsekkiä ja pelannut lukemattomia pihapelimatseja

Teininä Ristijärvellä ei tällaisista ajatuksista ollut tietysti tietoakaan. Kunhan elelin ja pelailin.

Kajaani ja ensimmäinen askel kohti urheilu-uraa

17-vuotiaana lukiolaisena vuonna 2007 lentopallon aluekisojen jälkeen käytiin kehityskeskustelut, joissa pohjoisen alueen päävalmentaja totesi, että minulla olisi hyvät eväät kakkossarjaan liberoksi. Olin pettynyt. Halusin olla parempi. Sisuunnuin ja iski hirveä into treenata. Ensimmäisen kerran urallani aloin treenata tosissani.

Samoihin aikoihin perustettiin Kajaaniin lentopallojoukkuetta ykkössarjaan. Olin Kainuun alueen lahjakkaimpia ei-maajoukkuetason pelaajia. Niinpä minua pyydettiin mukaan perustettavaan joukkueeseen. Edessä oli muutto Kajaaniin ja kaksi pelikautta 1.-sarjassa. Ensimmäinen kausi 2008–2009 kului penkillä, mutta treenit isojen poikien kanssa kehittivät. Kaudella 2009–2010 pääsin kentälle hakkurina ja tuloksena oli todella hyvä kausi. Parhaan pelaajan palkinto napsahti useamman kerran.

Kajaaniin muutto oli henkisesti helppo. Mukana oli tuttuja pelaajia ja asuin kimppakämpässä Juhon kanssa. Isoveli treenasi samoissa ykkössarjajoukkueen treeneissä.

Päätöksiä

Armeijassa Kajaanissa kesällä 2010 tuli siihenastisen elämäni jännittävin puhelinsoitto. Olli Kuoksa, Oulun Ettan päävalmentaja, soitti ja kysyi kiinnostaisiko lähteä Ouluun pelaamaan liigaa. Kysymys hiveli nuoren pelaajan itsetuntoa – joku oli pannut oman pelin merkille. Olin pelannut niin hyvin, että pyydetään liigaan.

Päätös ei ollut itsestäänselvä. Olin jo ajatellut jäädä Kajaaniin opiskelemaan. Suurin osa lukiokavereista oli jo mennyt tai menossa tälle tielle. Oulu oli Ristijärveläisen näkökulmasta jo tosi iso paikka ja ympäristönä täysin uusi, enkä tuntenut sieltä ketään. Kajaaniin jääminen olisi kuitenkin tarkoittanut lentopallon näkökulmasta siirtymistä harrastepelaajaksi, sillä Kajaanin ykkössarjatoiminta oli juuri lopetettu. Halusin päästä kokeilemaan, mihin asti lentopallossa voisi yltää. Niinpä ykkössarjan joukkuekavereiden ja oman perheen rohkaisemana päätin tarttua tilaisuuteen. Ajattelin, että jos en nyt kokeile, jää harmittamaan.

Oulu - "Sulla on poika taivas rajana"

Oulussa ammattimainen harjoittelu alkoi toden teolla. Treenejä oli kolme kertaa päivässä: kahdet viralliset ja yhdet omat treenit per päivä.  Treenimotivaatiota nosti tajuttomasti valmentaja Kuoksan kommentti ensimmäisten treenien jälkeen: ”Sulla on poika taivas rajana”.

Kuoksa oli todella hyvä taktinen ja henkinen valmentaja. Ei ole mitenkään sattumaa, että hänen kauttaan on noussut useampia pelaajia maajoukkueeseen. Kuoksa nosti käsitykseni pelistä ja pelaamisesta uudelle tasolle. Treenikulttuuri oli hyvällä tavalla kova. Treenit korostivat voittamista. Yhtään palloa ei saanut hävitä. Jos treeneissä jäi lattiaan pallo, johon ei yrittänyt, juostiin ympäri salia ja tehtiin tiikereitä. Pelattiin paljon pelejä, joissa oli rangaistus virheistä tai häviämisestä. Taktiikkapuolella oli uutta, että ennen jokaista peliä käytiin läpi kuvien ja tilastojen avulla vastustaja ja vastustajan jokaisen pelaajan lyöntisuunnat. Kajaanissa tällaisesta ei ollut tietoakaan.

Elämä Oulussa ei ollut alkuun ruusuilla tanssimista. Pelasin ensimmäisen kauden 2010–2011 juniorisopimuksella, enkä saanut lainkaan palkkaa. Syksyn elin sossun rahoilla. Sitten menin työvoimatoimistoon ja sain puolen vuoden harjoittelupaikan Tuiran S-marketista. Harjoitusjakson lopussa kävelin treenikalenteri kourassa myymälän yläkertaan tapaamaan juuri aloittanutta myymäläpäällikköä. Löin hänelle harjoitusajat eteen ja kysyin, että voisinko vapaina aikoina tulla hyllyttämään tavaraa. Näin Tuiran S-market sai historiansa tehokkaimman hyllyttäjän ja vastineeksi nuori urheilija muutamia satasia kuussa.

Taloustilanne ei hirveästi helpottanut seuraavalla kaudella, vaikka junnusopimus vaihtui tavanomaiseen liigapelaajan sopimukseen.  Raivokas hyllyttäminen S-marketissa jatkui. Kuoksa totesi kuivakkaan tyyliin, “Oot sie ihan OK YP S-marketin kassaksi”.

Hiisijärven hiekoilta biitsin/beach volleyn SM-kiertueelle

Kajaanissa asuessani olin käynyt kokeilemassa tasoani biitsarina Kainuun ja Oulun alueen turnauksissa yhdessä isoveljeni Juhon ja kaverini Matin kanssa. Turnaukset olivat sujuneet hyvin ja mitalisijoja tuli sekä Vaalan että Hiisijärven turnauksista. Mieleen jäi kytemään ajatus, että lajissahan voisi pärjätä.

Oulussa tutustuin tulevaan monivuotiseen beach volley -pelipariini Pekka Piippoon, joka pelasi Ettassa kauden 2010–2011. Pekka oli pelannut jo useita vuosia biitsin SM-kiertueella keskikastissa. Elokuussa 2010 valmentaja Kuoksa heitti puolivitsillä: ”Lähe ton Pekun kanssa kiertämään biitsiturnauksia”. Heti syyskuussa päädyimme Pekan kanssa kokeilemaan yhteispeliä Pihtiputaalle paikalliseen turnaukseen, josta irtosi ylivoimainen turnausvoitto. Suunnitelmat olivat selvät: seuraavana kesänä lähdettäisiin pelaamaan SM-kiertuetta.

Olin juniorina passannut biitsillä pääasiassa sormilyönnillä. Pekka totesi heti alkuun, että sormipassi kannattaa unohtaa, koska SM-kiertueella on niin tiukka tuomarilinja. Aloimme harjoitella hihapassia henkihieverissä Kasarmin salilla Oulussa. Hieman humoristisesti voisi todeta, että Pekan eloisa vastaanotto mahdollisti monipuolisen passiharjoittelun., Harjoitustilanteessa siitä ei aina jaksanut iloita, mutta aivan kuten lapsena isompien seurassa, suoritustaso parani haastavissa tilanteissa.

Olimme tuntemattomia suuruuksia ensimmäisissä SM-mittelöissämme kesällä 2011. Aivan ensimmäisessä SM-osakilpailussamme vastassa oli kova pari:  Viljamaan veljekset. Pojat totesivat meille ”Tuo Piippo on tutun kuuloinen, mutta kuka tää Nurminen on?” Samassa turnauksessa menestynyt pari Marko Peltonen ja Teemu Seppälä kysyivät Pekalta, että mistä ihmeestä sinä näitä pareja oikein löydät. Pekka totesi lakonisesti, että Hiisijärven hiekoilta.  Voitimme turnauksessa molemmat parit, mikä oli meille tosi kova juttu.

Kesän 2011 biitsin SM-kiertuemenestys ylitti kaikki odotuksemme: elokuun puolivälissä kauloihin ripustettiin SM-hopeamitalit. Seuraavana kesänä päästiin jo juhlimaan biitsin SM-kultaa täpötäyden katsomon edessä Helsingin Rautatientorilla

Ollaanko tässä nyt sitten kaupassa töissä ja pelataan lentopalloa vai pitäisikö elämällä tehdä jotain muutakin?

Kausi 2011–2012 Oulun Ettassa oli loppunut hyvissä tunnelmissa ja Etta tarjosi kolmen vuoden jatkosopimusta. Samaan aikaan Tuiran S-marketin hyllyt täyttyivät ennätystahtia ja Oulun ammattikorkeakouluun oli hakupaperit vetämässä.

Ollaanko tässä nyt sitten kaupassa töissä ja pelataan lentopalloa, vai pitäisikö elämällä tehdä jotain muuta? Beach volleyn suomenmestaruus kesällä 2012 oli kääntänyt ajatukset lentopallosta biitsiin. Olin tullut sellaiseen johtopäätökseen, että voisin lentopallossa olla parhaimmillani niin sanottu  10 000 euron rivimies. Olen aina tykännyt lyödä palloa ohi sektoreiden, tyhjiin paikkoihin.

 

Liigatasolla huomasin, että pallo ei vain enää kuole. On niin hyviä ja nopeita liberoita puolustamassa, että pallon tappaakseen pitäisi lyödä kovaa ja korkealta tai vastaavasti käsistä ulos. Omat fyysiset ominaisuuteni eivät siinä kisassa olisi riittäneet. On paljon niitä, jotka ovat pidempiä, hyppäävät korkeammalle ja lyövät lujempaa.

Biitsissä sen sijaan uskoin mahdollisuuksiin pärjätä kansainväliselläkin tasolla. Hyökkäyspelin monipuolisuus, hyvä havainnointikyky ja kyky sijoittaa pallo tyhjään paikkaan ovat valttejani. Puolustuspelissä Suomessakin löytyy monia minua nopeampia kavereita, joten sillä puolella on pikkuhiljaa kehittynyt pelinlukutaitoa ja taktista osaamista. Puolustaminen on biitsillä pitkälti sitä, että yritetään saada vastustaja kaikin tavoin hyökkäämään omaan merkkiin ja hymyillään sitten leveästi.

Päätös oli helppo, kun beach volleyn maajoukkuevalmentaja Kai Liukkonen kesällä 2012 houkutteli Helsinkiin pelaamaan liigaa Korson Vetoon ja tarjosi samalla mahdollisuutta panostaa beach volleyhyn. Liukkonen muistutti, että Helsingistä löytyy paitsi pelipari Pekka (Piippo) myös beach volley -sisähalli sekä juuri perustettu, houkuttelevalta kuulostava beach volleyn ammattilaistalli. Korson Veto tarjosi myös hyvän pelaajasopimuksen ja bonuksena työpaikan liikuntapainotteisessa iltapäiväkerhossa. Kokonaisuus mahdollisti täysipäiväisen urheilemisen.

Helsinki - Muutto isolle kirkolle biitsin perässä

Kausi 2012–2013 kului Korson Vedossa pelatessa lentopalloa. Iltapäiväkerhossa pelasin lasten kanssa sählyä, lentopalloa, jalista ja kiekkoa – mitä tahansa, mikä piti lapset liikkeessä. Jo kesällä 2013 oli tarkoitus aloittaa beach volley -pelit ulkomailla, mutta kansainväliset rankingpisteemme eivät riittäneet edes ulkomaanturnausten karsintoihin. Jouduimme tyytymään kotimaan kiertueeseen.

Lentopallo jäi kokonaan, kun pääsin syksyllä 2013 töihin biitsi.fi-areenalle ja keskityin ensimmäistä kertaa elämässäni pelkästään beach volleyn pelaamiseen. Samana syksynä kävimme Harri Suonikon kanssa Oslossa Pohjois-Euroopan alueellisessa NEVZA-turnauksessa, joka oli ensimmäinen kansainvälinen turnaukseni. Turnauksessa pelasi monta ihailemaaani norjalaisparia. Vaikka pärjäsimme ihan siedettävästi,

ymmärsin, että norjalaisten taso oli aivan toinen. Tasoero näkyi erityisesti pelisuoritusten tasaisuutena. Näiden kavereiden tasolle pääseminen vaatisi treenaamista paitsi määrällisesti enemmän myös laadullisesti kovemmassa seurassa.

Helsingistä löytyikin koko joukko erinomaisia pelikavereita. Pekka Piippo, Jaakko Keskitalo, Harri Suonikko, Teppo Pulkkinen ja minä muodostimme tiiviin treeniporukan. Onneksemme nuoret Santeri Sirén, Anniina Parkkinen, Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen olivat tulleet syksyllä 2013 opiskelemaan Mäkelänrinteen urheilulukion beach volley -linjalle. Heille oli järjestetty ohjatut aamuharjoitukset kaksi kertaa viikossa maajoukkuevalmentaja Kai Liukkosen johdolla. Koska Santerilta ainoana poikana lukioporukassa puuttui treenikavereita, pääsimme treenaamaan aamuharjoituksiin hänen kanssaan. Harjoittelin ensimmäistä kertaa läpi talven beach volleytä – ja  vielä parhaassa seurassa!

Säännöllinen lajitreeni läpi talven nostivat meidät  Pekka Piipon kanssa keväällä 2014 NEVZA-turnauksen kolmannelle sijalle, mikä oli samalla Suomen ensimmäinen mitalisija Nevzassa. Samana kesänä kiersimme jo useita turnauksia ympäri Eurooppaa. Kauden 2015 kruununa puolestaan oli pääsy European Games turnaukseen Bakuun.

Ensimmäistä kertaa Beach Volleyn arvokisoihin

Latvian EM-kilpailut 2017

2016 kausi toi mukanaan kaksi mitalisijaa ja yhden nelossijan Nevza –turnauksista Pekka Piipon kanssa. Nämä sijoitukset takasivat meille muhkeat FIVB -ranking pisteet, joilla pääsimme 2017 suoraan maailmankiertueen osakilpailujen pääsarjaan. Iloksemme myös Lentopalloliitossa oltiin pantu menestyksemme merkille ja sieltä tarjottiin meille kisabudjettia ulkomaan turnauksiin. Tähtäimenä oli EM –kisapaikka.

Minun ja Pekan kausi 2017 oli historiallinen suomalaiselle Beach Volleylle. Olimme ensimmäinen suomalainen miespari, joka ylsi FIVB pääsarjaan. Heinäkuun puolivälissä selvisi myös meidän EM-kisapaikka Latvian Jurmalaan elokuussa 2017.

EM-kisoihin lähdimme haastamaan maailman kovimpia pareja. Toisena tavoitteena oli nauttia arvokisoista, kun niihin kerran elämässään nyt pääsi. Sanoin kaikille ystäville ja tutuille, että nyt jos koskaan kannattaa lähteä paikan päälle seuraamaan pelejä, sillä ei ole mitenkään sanottua, että seuraavaa kertaa tulee. Erityisesti miesten Beach Volleyssä on lukumääräisesti paljon hyviä pareja ja laji on aika herkkä, joten arvokisapaikka ei ole parhaillekaan itsestäänselvyys.

Pelasimme EM-kisoissa kaksi tiukkaa peliä maailman kärkipareja vastaan. Hävisimme ja jäimme alkulohkoon, mutta tämä ei ollut mikään iso pettymys. Tasoero ei ollut iso, joten tappiosta huolimatta kokemus valoi uskoa tulevaisuuteen kansainvälisillä kisakentillä.

2017 - 2018 Team TMR Invest & #ArcticBeachBrothers syntyy

Syksyllä 2017 ryhdyin pelaamaan uuden parin, Santeri Sirénin, kanssa. Meidän yhteisestä taipaleestamme voit lukea lisää myöhemmin kunhan saamme päivitettyä sivuillemme TEAM TMR INVEST:n tarinan.

Omin opein rakennettu Beach Volley osaaminen

Lentopallopuolella olen saanut valmennusta pelitaktiikasta ja hyvät perustekniikat myös hiekalle. Beach Volleyssa minulla ei ole ollut valmentajaa, joka olisi lyönyt taktiikkaopit ja pelilliset kehityskohteet valmiina esityksenä eteen. Näitä asioita olen joutunut miettimään itse kuten valtaosa ikäluokkani pelaajista Suomessa.

Beach Volleyta voisi ajatella helposti pelkästään erittäin fyysisten ja pitkien ihmisten pelinä. Kuitenkin puolustavista pelaajista kolme viimeisintä olympiavoittajaa on ollut 185–188 cm pitkiä. Vuodesta 2011 alkaen olen opiskellut systemaattisesti kaikkien maailmanluokan, alle 190 cm pitkien puolustavien pelaajien peliä Youtuben pelitaltiointeja katsellen; Millä tavalla he pelaavat puolustustilanteita yhteistyössä torjujan kanssa, millaisia hyökkäyssuuntia sekä -variaatioita heillä on ja millaiset ovat pelaajien fyysiset ominaisuudet. Näiden analyysien pohjalta olen sitten miettinyt itselleni tavoitteita ja oppimiskohteita oman fysiikan pelityylin kehittämiseen. Edelleen aloitan päiväni mahdollisimman usein katselemalla kaurapuuron ja kahvin kanssa Youtubesta kansainvälisten huippupelaajien pelejä.

Valmennusura tukee omaa pelaamista

Valmennusurani ensiaskelet otin jo kesällä 2011, kun Oulun Kiskon silloinen puheenjohtaja Petri Nurro otti yhteyttä ja ehdotti, että vetäisin peliparini kanssa biitsileirin Oulussa. Leiri onnistui hyvin ja sittemmin Oulun biitsileiristä on muodostunut mieluisa vuosittainen perinne. Leirin lomassa on kiva käydä moikkaamassa vanhoja kamuja Oulussa ja vierailla veljeni Teemun luona, joka asuu perheineen Oulussa.

 

Mukavana muistona leireiltä on jäänyt mieleen, kun 2011 juniorikurssilla oli mukana lentopallon MM-kisoissa debytoinut silloin 12-vuotias Niko Suihkonen.

Lentopallovalmennusta olen vetänyt vuodesta 2014. Tällöin VanLen silloinen puheenjohtaja, Teppo Perkinen, kysyi ryhtyisinkö vetämään lentopallokoulua 8-14-vuotiaille – palkkaakin maksettaisiin. Ilman muuta kiinnosti! Hieman myöhemmin roolini kasvoi täysipäiväiseksi työksi, kun tulin valituksi 2015 lentopallokoulutoiminnan koordinaattoriksi – rooli, jolle Puma Volley ja VanLe olivat hakeneet valtion apurahan.

 

Tämä työ jatkuu edelleen ja olen siitä kiitollinen: On mahtavaa, että on täysipäiväinen työ, joka mahdollistaa kilpaurheilun ja tarjoaa mahdollisuuden olla pallon kanssa useita tunteja päivässä.

Näin voi käydä, kun sanoo valmennettaville: 
"jos selässä lukee Dahlhausser niin saa passata miten huvittaa"

Biitsi.fillä aloitin työt 2013 syksyllä. Toimin Biitsi.fi:llä toki respapoikana ja tein paljon tapahtumia, mutta biitsivalmennukset olivat merkittävä osa työnkuvaa heti alusta asti. Nämä valmennukset ovat lisänneet hurjasti Beach Volleyn lajiymmärrystäni. Erityisesti Biitsi.fi:n lajikurssien sisältöä suunnitellessa tuli purettua laji atomeiksi ja etsittyä valtava määrä tietoa. Havahduin yhä enemmän Beach Volleyn erityispiirteisiin ja siihen miten paljon laji eroaa lentopallosta. Valmensin tavallaan itse itseäni samalla kun valmensin muita. Pikkuhiljaa työnkuvani Biitsi.fi:llä on muuttunut ja nykyään teen lähestulkoon ainoastaan biitsivalmennuksia: lajikursseja, yritysturnauksia, yksittäisiä vakiovuorovalmennuksia.

Ammattivalmentajan tutkinnon suoritin 2016-2018, kun lentopalloliitto päätti järjestää ammattivalmentajatutkinnon, jonka tavoitteena oli kouluttaa 12 lentopallovalmentajaa ja kaksi Beach Volleyn ammattivalmentajaa. Koulutus oli mielestäni todella hyvä ja laaja-alainen. Sain siitä paljon osaamista erityisesti voimaharjoitteluun ja psykologiseen valmennukseen.

Keväällä 2016 järjestimme Hietsu Beach Volleyn kanssa ensimmäisen kerran suomalaisten ikioman ulkomaan biitsileirin Turkin Alanyassa. Oma biitsileiri oli minulle pitkäaikainen unelma ja oli mahtavaa päästä Suomen kevätkoleudesta etelän lämpöön valmentamaan ja treenaamaan. Leiri järjestetään vuosittain ja se tarjoaa kaikille lajin harrastajille äkkilähdön kesään.

Harrastuksesta ammatiksi
Jyrki Nurminen Beach Volley Oy 2018

Vuonna 2018 toteutui haaveeni omasta yrityksestä, kun perustin Sannan, Pekan ja Juhan tuella Jyrki Nurminen Beach Volley Oy:n, jonka puitteissa järjestän valmennusta Beach Volley tapahtumia ja Beach Volley treenileirejä.

Yrityksen tavoitteena on lähivuosina tukea minun ja peliparini kilpauraa. Pitkällä aikavälillä päämäränäni on kehittää toimintaa siten, että rakkaasta Beach Volleysta tulisi minulle ammatti ja elinkeino.

 

  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle
  • Twitter - Black Circle
  • Beach Camp Insta
  • Beach Camp FB
  • Beach Camp Twitter